TuTS saavutti hopeaa JSM:ssä

Kirjoittanut Tero Salopää 26. maaliskuuta 2020

TuTS saavutti hopeaa Seurajoukkueiden SM-kilpailussa eli JSM:ssä. Joukkue sijoittui mitaleille peräti 15 vuoden mitalittoman ajanjakson jälkeen. Joukkueessa pelasivat pöytäjärjestyksessä Dmitry Kryakvin (RUS), Maxim Turov (RUS), Vilka Sipilä, Kalle Niemi, Teemu Topi-Hulmi, Nuutti Sorsa, Lari Lindén, Hannu Pihlajasalo, Lars Byggmästar ja Tero Salopää.

Koronaviruksen takia SM-liiga keskeytettiin kahdeksan kierroksen jälkeen ja päätösviikonlopuksi suunnitellut kolme viimeistä ottelua jäivät kaikilta joukkueilta pelaamatta. Lopputilanteeksi jäi siten kahdeksannen kierroksen jälkeinen sarjataulukko. TuTS pelasi kuitenkin kokonaisuutena tarkasteltuna kauden erinomaisesti ja joukkueella olisi ollut hyvät mahdollisuudet voittaa jopa kultaa, koska sillä oli jäljellä ottelut kolmea keskijoukkoon kuuluvaa joukkuetta vastaan, kun taas muilla kärkijoukkueilla olisi ollut vielä jäljellä keskinäisiä otteluita.

TuTS sai menestyksen myötä oikeuden osallistua lokakuussa Itävallan Mayrhofenissa pelattavaan Euroopan seurajoukkueiden cupiin eli ns. Euro Cupiin. Tällä hetkellä on kuitenkin vielä hyvin epävarmaa, pystytäänkö kilpailua syksyllä järjestämään.