Onnesta onnettomuuteen liigassa 21-22.10.2023
Kirjoittanut Vilka Sipilä 27. lokakuuta 2023
Lauantaina Turussa liigaa pelasi jopa kolme TuTS:n joukkuetta. Ainoastaan ykkösen jengi onnistui raatamaan tasapelin.
Kirjoittanut Vilka Sipilä 27. lokakuuta 2023
Lauantaina Turussa liigaa pelasi jopa kolme TuTS:n joukkuetta. Ainoastaan ykkösen jengi onnistui raatamaan tasapelin.
Kirjoittanut Vilka Sipilä 29. syyskuuta 2023
Herran kuukautena, syyskuussa, TuTS matkusti kylmään kaukomaahan Jyväskylään kamppailemaan kuolevien hevosten puolesta. Veriroiskeilta ei säästytty, mutta ei niitä kyllä edes enää huomattukkaan voitonhuumassa. Vahvistuksena meillä oli maailman 57. paras naispelaaja Mai Narva Virosta, joka nappasi kaksi pistettä kahdesta pelistä. Samaan suoritukseen ylsi myös Jari Järvenpää. Vahvaa tekemistä. Lauantaina nuijittiin Raahen Linnoitus 5.5 - 2.5 ja sunnuntaina Jyväs-Shakki samoin tylyin lukemin. Voitonnälän näin tyydyttyneenä skippasimme lähimmän huoltoaseman, ja rietastelimme vasta seuraavassa isommassa bensapaikassa hampurilaisten kanssa kuin kroisokset kerrakseen. Minibussimme kiisi mukavasti kaupungista toiseen, kiitos kuskimme Tero Salopää. Tuplatyrmäyksestä huolimatta olemme oudosti vasta neljäntenä sijalla taulukossa. Tästä on kuitenkin oikein hyvä jatkaa matkaa.
Samaan aikaan TuTS 2 kamppaili yhden ottelun verran Tampereella. Huonosti kävi mutta onneksi emme sentään ole Moukkia. Jesse Stockfelt pelasti joukkueensa täystyrmäykseltä voittamalla hienosti pelinsä, joten 1-3 päättyi lukemat.
Päänpuristajaksi tein jokaisesta pelistä pienen tehtävän. Aika moni niistä on vaikea. hahaa https://lichess.org/study/1PgvPIlJ
Pelkät pelit löytyvät täältä. TuTS 2 -ottelusta tosin vain Jessen peli. https://lichess.org/study/nQmLIiIM
Liiton sivuilla on myös Erik Röngän pitkä raportti https://www.shakkiliitto.fi/seurajoukkueiden-sm-ki…
Kirjoittanut Vilka Sipilä 4. kesäkuuta 2022
TuTS ei niittänyt mainetta päätösviikonlopulla 20-22.5. Tavallisesta poiketen ottelut pelattiin eri paikkakunnilla. Me saimme kunnian viettää karkelot Vammalassa.
SalSK nuiji tutsilaiset perjantaina oikein kunnolla 7-1. Lauantaina liityin jengiin mukaan, mutta siitä ei suurta hyötyä ollut, kun jouduttiin luovuttamaan kaksi pöytää. Hävittiin VammSK:lle lukemin 6-2. He voittivat myös mestaruuden. Onnittelut siitä. Taisi olla jopa heidän ensimmäinen. Oma pelini oli erittäin tylsä suurmestaritasapeli. Jari pelasi hyvin Henriä vastaan ja se onkin analysoitu. Jessen tasuri Jussi Kaukoa vastaan oli koko viikonlopun suurin yllätys. Tasoero oli jopa 602 selopistettä. Sekin peli liittyi pieneen analysointikokoelmaan. Samana päivänä oli myös ottelu LauttSSK - TuTS 2. Kahden luovutuksen avustuksella kakkosjoukkue hävisi 7.5-0.5. Matias Hietalahti sai ainoan tasapelin.
Sunnuntaina luovutettiin yksi pöytä ja silti melkein saatiin tasapeli Gambiitilta. Viimeisessä pelissä Markus Kiili onnistui jotenkin pitämään kyntensä uppoavassa laivassa ja sai pidettyä tasapelin Teemu Topi-Hulmia vastaan. Kalle Niemi olisi tarvinnut vastustajakseen Mikael Nouron, että olisi voinut kamppailla KvM-normista. Samu Ristojan voittaminen ei riittänyt. Itse onnistuin kukistamaan hallitsevan Suomen mestarin Pekka Köykän ilman suurta hien valumista. Jari Järvenpää voitti myös pelinsä Jan Ristojaa vastaan ja samalla varmisti parhaan prosentuaalisen tuloksen meidän liigajoukkueesta, 5.5/7 eli 79%.
Lopullinen sijoituksemme oli yhdeksäs. Parempaa sijoitusta ei ole edes voinut toivoa, kun vahvistuksia ei ole peluutettu eikä edes koko kahdeksaa pelaajaa ole aina saatu mukaan. TuTS 2 koki samanlaisesti ja oli kuudes. Olen erittäin tyytyväinen, että kausi on vihdoin päättynyt. Toivottavasti tulevaisuudessa ei tarvitse enää luovuttaa pelejä. Klikatkaa oikeasta alakulmasta, jos haluatte isomman laudan analyyseille.
Kirjoittanut Tero Salopää 26. maaliskuuta 2020
TuTS saavutti hopeaa Seurajoukkueiden SM-kilpailussa eli JSM:ssä. Joukkue sijoittui mitaleille peräti 15 vuoden mitalittoman ajanjakson jälkeen. Joukkueessa pelasivat pöytäjärjestyksessä Dmitry Kryakvin (RUS), Maxim Turov (RUS), Vilka Sipilä, Kalle Niemi, Teemu Topi-Hulmi, Nuutti Sorsa, Lari Lindén, Hannu Pihlajasalo, Lars Byggmästar ja Tero Salopää.