TuTS:iin kaksi nuorten SM-kultaa

Kirjoittanut Tero Salopää 8. elokuuta 2021

Kategoriat: nuorisoshakki, sm, tulokset

Koronan edelleen jatkuessa ovat perinteiset live-kilpailut olleet vähissä. Pienimuotoisia kokeiluja kilpailujen läpiviemiseksi on kuitenkin silloin tällöin tehty. Pohjanmaan lakeuksilla päätettiin järjestää kilpailu, kun Kurikassa pelattiin 5.-8.8.2021 nuorten SM-kilpailut. TuTS:ista kilpailuun osallistui 12 pelaajaa. Eeli Asikainen (U12) ja Ilkka Koota (U14) voittivat oman ikäryhmänsä Suomen mestaruudet. Onnittelut mitalisteille!

ISO KUVA

TULOSPALVELU

Lue lisää

TuTS:n keskiviikkopikapelit netissä 16.6.2021

Kirjoittanut Tero Salopää 12. kesäkuuta 2021

Kategoriat: kilpailukutsut

TuTS:n ikioma viikoittainen pikashakkikilpailu netissä on siirtynyt takaisin omalle paikalleen eli keskiviikkoillalle! Seuraavan kerran pelataan keskiviikkona 16.6.2021 klo 19:00 alkaen. Tällä kertaa on vuorossa bullet-shakkia 1+1 minuuttia ilman inkrementtiä. Uutta on myös se, että jatkossa kilpailu vaikuttaa Lichess-vahvuuslukuihin! Käytössä on myös kaikki mausteet eli "Berserk-nappi" ja voittoputkibonukset. Turnaus pelataan Lichess-serverillä ja alla olevasta linkistä pääsee suoraan turnauksen alkusivulle, josta voi ilmoittautua mukaan. Turnaukseen voivat osallistua kaikki halukkaat ja mitään salasanaa ei vaadita.

ILMOITTAUTUMISLINKKI

Alla olevasta linkistä voi liittyä halutessaan kätevästi TuTS:n Lichess-joukkueeseen. Tämä ei siis tarkoita varsinaista TuTS:n kerhojäsenyyttä, vaan mahdollisuutta pelata netissä TuTS:n joukkueessa muita joukkueita vastaan käytävissä otteluissa. Tarkoitus on, että joukkueeseen voidaan hyväksyä oikeat TuTS:n jäsenet sekä aluksi lähinnä niitä, joilla on tunnuksena Suomen lippu, mutta myös niitä tunnustuksettomia nimimerkkejä, jotka kertovat joukkueen johtajalle viestillä oikean nimensä (ei luovuteta ilman lupaa muille).

Liity TuTS:n Lichess-joukkueeseen