Kirjoittanut Vilka Sipilä
1. toukokuuta 2024
27.4.2024 pelattiin nopean shakin turnaus Salossa Heikki Westerisen 80-vuotisen elämän taipaleen kunnian vuoksi. Paikalle oltiin kutsuttu työministeri Arto Satonen ja kansanedustaja Teemu Keskisarja pitämään pienet tai pitkät puheet. Lisää iloa Heikille toi lahja Larsen-konjakkia muistoksi moninaisista kamppailuista Bent Larsenin kanssa. Muut saivat tyytyä kakkuähkyyn.
Kilpailu oli suhteellisen vahvatasoinen. 12 pelaajaa ylitti 2000 selo-luvun. TuTS lähti liikkeelle kahden auton voimin ja palasi takaisin yhden auton verran palkintoja pulleampana. Allekirjoittanut voitti maksimituloksella, Lari Linden tuli kakkoseksi vertailulla, Jaakko Tanttari otti alle 1900 palkinnon ja Aaron Backman nappasi alle 1700 kahisevat. Suurta kohua koettiin toiseksi viimeisellä kierroksella, kun ykköspöydän ihmemies uhrasi puupalikoita toisensa perään Markku Hartikaista vastaan. Pelin lopussa Markku oli aivan ilosta häkeltynyt tätä loistosuoritusta hämmästellessään, ja ilmoitti kyynel silmissään, että Paul Morphy on jälleen taas täällä rahvaan seurassa. Nyt kun tätä peliä on jo salaa jaettu torpparilta toiselle ja pohdiskeltu, että oliko se mustilla pelannut Paul, Teräsmies, Trump vai Jesse, niin on oikea aika ilmoittaa, että se olin oikeasti minä Vilka Sipilä. Vaatimattomana sieluna en ikinä kuunaan näin haluaisi myöntää, mutta pakon edestä joudun näin sen tekemään, etten aina joutuisi nimikirjoituksia kylässä kuin kylässä jakamaan teille maan matosille. Jos et ole vielä näitä jumalallisia siirtoja nähnyt, niin riennä ihmeessä lichessiin ja nauti elämästä.
Teemu Keskisarjan oodi. Kuvalaatu aiheuttaa matkapahoinvointia, mutta ääni kuuluu hyvin vanhempaankin korvaan.
Tulokset
Kirjoittanut Ville Junnila
29. huhtikuuta 2024
Koululaisten shakin Turun seudun mestaruusturnaus pelataan Ruiskadun kampuksella lauantaina 11. toukokuuta 2024. Kilpailuun on osallistumisoikeus kaikilla alle 20-vuotiailla (syntymävuosi 2004 tai myöhemmin) Turun seudun koulujen oppilailla ja toisen asteen oppilaitosten opiskelijoilla.
- Pelipaikka: Ruiskadun kampus, Ruiskatu 8 C, 20720 Turku (ks. tarkemmat saapumisohjeet osoitteesta www.tuts.fi).
- Aikataulu: Osanotto varmistetaan pelipaikalla la 11.5. klo 9:30-10:00 ja pelit alkavat noin klo 10:15. Pelejä on ryhmien koosta riippuen noin 5-7, joten kilpailun arvioitu päättymisaika on (viimeistään) noin klo 14.
- Peliaika: 15min + 5s/siirto
- Ryhmät: (1) Alakoulun luokat 1-2, (2) luokat 3-4 ja (3) luokat 5-6 sekä (4) yläkoulut ja toisen asteen oppilaitokset. Pelaajamääristä riippuen ryhmät voidaan pelata myös toisiinsa yhdistettyinä, mutta palkinnot jaetaan joka tapauksessa erikseen jokaiselle ryhmälle.
- Osanottomaksut: 10 EUR, joka maksetaan pelipaikalla käteisellä.
- Palkinnot: Jokaisen ryhmän kolme parasta palkitaan pokaalein ja lisäksi kaikille osallistuneille jaetaan pieni (shakkiaiheinen) esinepalkinto.
- Lisätiedot: Ville Junnila (sähköposti: viljun@utu.fi, GSM: 050 308 3433).
- Ilmoittautuminen seuraavassa linkissä viimeistään perjantaina 10.5. klo 18 mennessä: https://forms.gle/GryuMP2uUXQ5bmsa6
- Muuta: Ks. pelipaikan tarkemmat saapumisohjeet osoitteesta Yhteystiedot. Huomaa erityisesti, että pelipaikan ovet aina lukittuna, mutta osanoton varmistuksen aikana ovella pyritään olemaan pelaajia vastassa; tarvittaessa voit myös soittaa numeroon 050 308 3433.
Kirjoittanut Tero Salopää
27. huhtikuuta 2024
Vapun päivänä keskiviikkona 1.5. ei ole pikashakki-iltaa. Torstaina 2.5. klo 18.00 alkaen Ruiskadulla nopean shakin SELO-ilta, johon kutsu löytyy mm. Suomen Shakkiliiton kilpailukalenterista.
Kirjoittanut Tero Salopää
26. huhtikuuta 2024
A-ryhmä | 14 pelaajaa | pisteet |
1) | Lindén Lari | 13 |
2) | Sipilä Vilka | 12 |
3) | Topi-Hulmi Teemu | 10,5 |
4) | Pihlajasalo Hannu | 9 |
5) | Tuominen Matias | 8,5 |
6) | Koskinen Riku | 7,5 |
| Salopää Tero | 7,5 |
|
|
|
B-ryhmä | 13 pelaajaa | pisteet |
1) | Almi Olavi | 10,5 |
2) | Tuominen Kari | 9,5 |
3) | Backman Aaron | 8,5 |
| Möttönen Teemu | 8,5 |
5) | Ahtola Aaron | 8 |
6) | Louhi Tapio | 7,5 |
Lue täydelliset tulokset »
Kirjoittanut Tero Salopää
21. huhtikuuta 2024
Kurikan Visa järjestää TUL:n avoimen shakkiturnaussarjan tämän vuoden ensimmäisen osakilpailun lauantaina 11.5.2024 Kurikassa. Sarjassa pelataan tänä vuonna neljä SELO-kelpoista nopean shakin osakilpailua (Turku 2.6., Pori 12.10. ja Vantaa 23.11.). Lisätietoa Kurikan kilpailusta alla olevasta kutsusta:
KILPAILUKUTSU
Kirjoittanut Ville Junnila
20. huhtikuuta 2024
Lauantaina 20.4.2024 pelattiin Ruiskadun kampuksella lapsille ja nuorille suunnattu Turun turnajaiset -kilpailu. Kilpailun täydelliset tulokset löytyvät seuraavasta linkistä:
Tulokset
Kirjoittanut Tero Salopää
19. huhtikuuta 2024
A-ryhmä | 14 pelaajaa | pisteet |
1) | Sipilä Vilka | 13 |
2) | Topi-Hulmi Teemu | 12 |
3) | Puhtila Marko | 8 |
4) | Lindén Lari | 7,5 |
| Salopää Tero | 7,5 |
6) | Koskinen Riku | 7 |
|
|
|
B-ryhmä | 13 pelaajaa | pisteet |
1) | Stockfelt Jesse | 11 |
2) | Lostedt Peter | 10 |
3) | Almi Olavi | 9,5 |
4) | Tuominen Kari | 9 |
5) | Ahtola Aaron | 7 |
| Melasniemi Mika | 7 |
Lue täydelliset tulokset »
Kirjoittanut Vilka Sipilä
18. huhtikuuta 2024
Toukokuun ensimmäisenä torstaina palataan nopean shakin pariin. Kilpailukutsu